Tietoa sivusta

Puoli kiloa päivässä on vuonna 2015 perustettu ravitsemusblogi, joka käsittelee kasvissyöntiä. Blogi pyrkii kokoamaan yhteen kasvissyöntiä koskevaa tutkimusnäyttöä. Blogia ylläpitää Jussi.

Työskentelen Trainer4Youlla verkkopalveluiden ja sisällöntuotannon parissa. Harrastan tietokirjalisuutta, dokumenttielokuvia ja liikuntaa. Blogin tieteellisestä teemasta huolimatta olen maallikko. Tähän mennessä olen ennättänyt opiskella ravitsemustiedettä ainoastaan Itä-Suomen avoimessa yliopistossa. Idea tähän blogiin syntyi erään koulutehtävän myötä, kun huomasin, ettei kasvissyöntiin liittyvää tutkimustietoa ole koottu ja tiivistetty suomeksi oikeastaan lainkaan. Pyrin siihen, että tämä sivu tarjoaisi hyvän tietolähteen aihepiiristä kiinnostuneille.

–Jussi /puolikiloa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *