Palkokasvit – edullista superruokaa

cover-18

Papujen, herneiden ja linssien käyttö on yhteydessä parempaan terveyteen. Palkokasvit alentavat veren kolesterolia sekä edistävät sokeritasapainoa ja hyvälaatuisten suolistobakteerien kasvua.

Yhdistyneet kansakunnat on julistanut vuoden 2016 palkokasvien vuodeksi. YK:n mukaan palkokasvit ovat edullisia, herkullisia ja ravitsevia proteiinin lähteitä ja niiden viljelystä on hyötyä ympäristölle.

Palkokasveiksi kutsutaan hernekasvien heimoon kuuluvia kaveja, joiden hedelmä on palko. Tavallisesti syötäviä palkokasveja ovat herneet, pavut, linssit, kikherneet, soijapavut ja maapähkinät.

Lue loppuun

Sydän- ja verisuonitaudit

Kasvissyöjillä on paremmat veren rasva-arvot ja heillä esiintyy jonkin verran vähemmän sepelvaltimotautia kuin muulla väestöllä. Myös verenpainetauti on kasvissyöjillä muita harvinaisempi.

Kasvissyöjillä on paremmat veren rasva-arvot ja heillä esiintyy jonkin verran vähemmän sepelvaltimotautia kuin muulla väestöllä. Myös verenpainetauti on kasvissyöjillä muita harvinaisempi.

Yleisimpiin sydän- ja verisuonisairauksiin kuuluvat sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriöt. Yhdessä ne muodostavat suurimman yksittäisen kuolinsyiden ryhmän Suomessa. Sydän- ja verisuonitautien tunnetuimmat riskitekijät ovat korkea kolesteroli ja verenpaine, tupakointi, ylipaino sekä diabetes.

Lue loppuun